Sellanen ol Livingstone





Istuminen ja varsinkin puhelimen käyttö tuotti
haasteita junassa.

Päätimme koko lössin voimin lähteä Livingstoneen noin viikoksi. Tarkoitus oli mennä taidefestivaaleille ja siinä sivussa sit mennä katsomaan Victrorian putouksia ja elukoita safarille. Lähtö oli iltajunalla kuuden aikaan. Matkustus kestäisi yli 12 tuntia, joten Seinäjoki otti suoraan itselleen makuuvaunun ja Kokkola tyytyi pelkkään istumamatkustukseen. Saavuimme eri aikoihinkin juna-asemalle. Kun me seinäjokelaiset kömmimme taxista ulos laukkuinemme ja kuvauskalustoinemme oli meitä vastassa nainen, joka vei meidät sisään maksamaan matkamme noin 20€. Siitä siiten eräs mies ohjasti meidät omaan makuuhyttiimme. Meille myös pidettiin erikoinen junakierros. ”Tässä on suihku ja tässä vessa. Vessa vedetään näin ja kädet pestään tässä näin.” Kiitos neuvosta. Olisinkin ollut täysin pulassa ilman neuvoja.. Noh kierros jatkui.” Tässä on Ykkösluokka, bisnesluokka, keittiö, josta voi ostaa ruokaa ja juomaa, ekonomiluokka ja lopuksi roskaluokka, jossa Kokkolan likkojen tarkoitus viettää seuraava yö. He kuitenkin päättivät ottaa myös makuuvaunun turvallisuuden ja mukavuuden vuoksi, eikä hinnassa ollut eroa kuin 13€.
Mietimme mitä paikalliset olivat tarkoittaneet pilke silmäkulmassaan sanoen junamatkan olevan seikkailu. Se selvisi meille heti junan lähdettyä liikkeelle. En ole ikinä ollut niin sivuttain heiluvassa kulkupelissä, että sitä tasaisin väliajoin mietti koska koko juna kaatuu raiteiltaan. Minun piti paluumatkalla kuvata heilumista ja lisätä video tähän blogiin, mutta tulimmekin takas bussilla, joka myös oli omanlaisensa kokemus ja siitä lisää loppupuolella. Nukkuminen oli heilumisen vuoksi mielenkiintoista ja sitä tuli yön aikana tehtyä parisen tuntia. Vielä mielenkiintoisempaa oli vessassa käynti. Kaiteista sai pitää kovasti tukea edetäkseen vähitellen kohteeseen. Sitten itse toimitus onkin jo oma lukunsa, sillä muutaman mustelman uhriksi tulemiselta ei voinut välttyä. Voin onnekseni sanoa, etten ole mies. Voin vain kuvitella millainen uima-allas miesten vessa on. Muutama mustelmakin tuli kerättyä vessareissuilla.

Aamumaisemia

En muista koska viimeksi olisin ollut innoissani herätyskellon ilmoittaessa, että on aika nousta. Katsoin ulos ikkunasta ja vihdoin Afrikka näytti samalta kuin luonto-ohjelmissa aamun sarastaessa. Riensin vessaan. Kädet pestyäni tuikkasin ne ulos vessan ikkunasta. Käy se kuivaus niinkin. Kello kuuden jälkeinen ilma oli jo lämmin ja Afrikka tuntui taas askeleen verran todellisemmalta.

Me seinäjokelaiset majoituimme Lilamwono nimiseen hostelliin. Meitä oltiin juna-asemalla vastassa ja nälkäiset suomalaiset saivat vielä aamupalaa, vaikkei oltu edes majoituttu vielä, kun huoneemme olivat siivoamatta. Tän paikan on pakko olla hyvä.  Ja paremmaksi se vain muuttui ilmastoinnin, jääkaapin ja wifin muodossa. Vihdoin kun pääsimme huoneisiimme, niin otimme pienet päikkärit, jonka jälkeen lähdimme kaupungille syömään ja tekemään ostoksia. Sillä enhän minä nyt viikkoa ilman maitoa, juustoa ja leipää pärjää. Samana päivänä selviteltiin myös miten milloin ja millä hinnalla Victorian putouksille ja safarille.

Laittomuuksia tekemässä.

Putouksista menimme nauttimaan heti seuraavana päivänä. Olimme jo tilanneet taxin meitä hakemaan, kunnes paikan pomo Clea tulee moikkaamaan ja tuumaa, että voisivat heittää meidät sinne lava-autolla. Wuhuuuu ja todellakin perutaan taxi. Täällä siis näkee paljon lava-autoja, joissa ihmiset matkustavat ja todellakin halusimme myös kokea sen paikallisen tavan. Teimme laittomuuksia, sillä ajon aikana lavalla ei saisi seistä, mutta Clea vaan kehotti meitä saisomaan. Se oli mahtava tunne, kun lämpimän kuuma tuuli tuivertaa kasvoilla ja ajamme hurjaa vauhtia putouksille. Poliisipartion lähestyessä menimme kyykkyyn ja istumaan, joten emme saaneet sakkoja.

Perille päästyämme jännitti tulevaa, kuuli vaan putousten pauhun ja tiesi kastuvansa. Fiilistä voi verrata Särkänniemen tukkijokeen, joka hitaasti, mutta varmasti nousee korkeuksiin. Sitten mentiin sisään ja hyvinkin nopeasti edessä avautui henkeäsalpaava näky, tosin vain pienen pieni osa putouksista. Ja kaikki ottivat kameransa esiin. Pysyimme toistaiseksi kuivana. Päästyämme eteenpäin ei enää löytynyt mistään vaatteesta kuivaa kohtaa ja kiitos Veeran vedenkestävän ripsivärin vältin pandaefektin. Välillä oli vettä varpaiden yli ja putouksilta ryöppysi vettä päällemme kirjaimellisesi saavista kaataen. Vettä oltiin kyllä jo vähän kaivattukin. Ja tämä oli kuulemma vähävetinen reissu. Just joo. Hymyssä suin ja maisemista nauttien kiersimme reitin. Matkalla näimme miten ihmiset olivat sonnustautuneet sadeviittoihin ja –takkeihin. Mua sellaiseen ei olisi saanut millään. Sehän pilaisi kaiken hauskuuden! Itse putouksia on vaikea kuvailla todentuntuisesti. Homma on itse koettava.

Sieltä ne kurkistivat voimalla pauhuten.

Tästä saa vähän ajatusta kuinka kosteaa välillä oli, kun reunaa ja tuota
etummaista siltaa pitkin kuljettiin.

Putousten jälkeen menimme vilkaisemaan seeproja ja antilooppeja, jotka olivat aaidatulla alueella. Sinne saivat mennä vain paikalliset ja viereisessä hotellissa asuvat, mutta niin vain Clea puhui meidät sisään. Mahtava nainen! Siinä me suomalaiset oltiin ihan monttu auki ja ihasteltiin seeproja. Ei muuten ollenkaan haitannut edelleenkin litimärät vaatteet. Mä nään seeproja, jumankekka SEEPROJA!! Siinä ne mutustaa ruohoa aivan rauhassa ihan parin metrin päässä. Siinä elukan raidoitusta niin läheltä katsellessa väkisinkin hämmästeli koko komeutta. Kun seeprat oli ihmetelty ja kuvattu jatkoimme matkaa. Ilmoitimme, että massumme murisevat ja niin meidät vietiin Clean italialaisen miehen italialaiseen ravintolaan. Piti sitten Sambiaan asti päästä maistamaan kunnon italialaisella reseptillä tehtyä pizzaa. Luulen, että siinä oli vähän sambialaista vibaa, sillä olen kuitenkin syönyt paljon parempia pizzoja kotopuolessa.

Päästiin todella lähelle seeproja ja oli kovin jännää.

Aterioinnin jälkeen suuntasimme kulkumme museoon. Aluksi se vaikutti äärimmäisen tekaistulta ja jokseenkin tylsältä. Tässä on pari kiveä sieltä ja täältä. Tuolla on miltein aito maalaus. Kappas keihäänkärki ja pari uutta kiveä. Koru ja joku veitsen tapainen juttu millä on eritelty liha ja nahka toisistaan. Ja kas kummaa taas pari kiveä. Oho, luuranko. Olivathan nuokin omalla tavallaan mielenkiintoisia, mutta joku säväys siitä museosta sillä hetkellä uupui. Sitten päästiin vihdoin kattomaan elukoita. Ymmärrän että yöelukat on oman lasinsa takana päiväelukoista, mutta onko sen kopin oltava pimeä. Hyvä kun juuri ja juuri näki mitä siellä oli. Sitten tutustuttiin miten Afrikka ja Sambia on kehittynyt orjuudesta sen itsenäistymiseen. Tokihan siellä piti olla oma huoneensa herra David Linvingstonelle. Mielenkiintoinen oli myös huone jossa käsiteltiin ihmisen kulku syntymästä kuolemaan. Näytillä oli kätilön hanskoja ja poikien sekä tyttöjen aikuistumisriittiin liittyviä asioita. Sitten maatalouteen ja noituuteen liittyviä vempaimia. Olisi ollut mielenkiintoista lukea koko kierto kaikessa rauhassa, mutta väsymys ja aika tulivat vastaan.

Mielenkiintoiset on käyttötarkoitukset olleet nukkemaisella kääröllä.

Poikien aikuistumisriittiä.

Muistoja orjuudesta.

 

 

 

Siltä varalta, etten täällä Afrikas tule näkemään elävää leijonaa.

 

 

 

 

 

 

 

 

Paikallinen sinkkuasunto. Paljonkohan olis vuokra?

Hökkelimaja sisältä.

Kylähullun koti.

Keskiviikkona päätimme Jessican ja Veeran kanssa mennä vierailulle paikalliseen kylään, jossa siis turistit saavat käydä. Meitä tultiin hakemaan isolla jeepillä ja niin alkoi jälleen uusi muistorikas päivä. Kuulimme päivän aikana mielenkiintoisia juttuja, kuten kylän päällikkö nielee kiven astuessaan valtaan ja oksentaa sen sitten seuraavalle juuri ennen kuolemaansa, kylässä asuu noin 7000 asukasta ja yksi kylähullu.

Kiersimme siis oppaan kanssa kylää ja näimme miten se elää. Kävimme myös erään kodin sisällä ja se oli aika karu näky. Kuvassa näkyy sänky ja kaappi. Oikealla puolella oli pyykkinaru, jossa oli pari pyykkiä ja laukkua. Vasemmalla puolen oli sitten hyllykkö, jossa oli astioita, nukke, värikynät ja jotain pientä sälää. Näitä majoja perheen pihapiirissä oli siis muutama. Kaipasin siihen kierrokseen vähän osallistavaa tekemistä.


Olisimme voineet ruokkia vuohet, viedä roskat, lakaista piha-aluetta tai laittaa vaikka maapähkinät aurinkoon. Olisi tässäkin matkailuvaltissa jotain kehitettävää, sillä kierroksen jälkeen menimme markkina-alueelle, jossa tutuksi tullut valkonaamariisto kävi heti ensimmäisellä silmäyksellä selväksi. Ostimme kuitenkin jokainen jotain pientä. Mutta niin ajattelin, että kun perusturisti ensin kiertää kylän ja saa osallistua sen elämään, niin ehkä mieluummin sitten ostelisi tuotteitakin. Meille kuitenkin oli selvää jo vähän tuotteiden hinnat. Vaikka joku sanoikin, että tämä menee minulle ja perheelleni, niin silti epäilimme menisikö tuotto silti koko kylälle, sillä samanlaisia tuotteita oli useassa pöydässä ja hinnat samoissa summissa.

 

Ja kas vain perjantai sieltä jo saapui. Vuorossa oli safari. Meidän haettiin taas samanmoisella jeepillä. Safarikierros, jossa vain istutaan on jokseenkin uhkapeliä. Kokkolan likat oli nähneet vain antilooppeja, seeproja ja sarvikuonoja. Meidän saldoksi tuli norsuja, antilooppeja, kirahveja, jotain antiloopin tapaisia, seeproja, gnuu, pahkasikoja, omituisia lintuja, virtahepoja ja paviaaneja. Meidän safarioppaamme Kisswell sanoi, että meitä lykästi, koska näimme niin monia eläimiä. 



Tytöt kävi ostamassa huivit safarille sitä varten et aurinko porottaa.
Kyllä kuvasta huomaa kuinka hyvin se aurinko sitten osui meihin. 



Hyvä kun portista päästiin sisälle, niin nähtiin norsuja.

Oli kokemus nähdä kuinka ne eläimet vaa jolkottelee omissa oloissaan ihan siinä meidän lähellä. Jeepistä ei saanut poistua, mutta Kisswell sanoi pari kertaa, että hypätkää vaan ulos, että pääsette lähemmäksi ottamaan kuvia. Kiitos Jessican 40 kertaisen zoomin kamerassa saimme myös hyviä kuvia vaikka pysyimmekin autossa. Välillä piti itseä toputtaa, ettei ota liikaa kuvia vaan katselee ihan rauhassa elukoita. Nyt täytyy tyytyä vain yhteen norsukuvaan, koska loput kuvat eivät olleet häävejä. Kierroksen lopulla pysähdyimme Zambezi joen rannalle nauttimaan kylmää juotavaa. Pakkohan siellä joessa oli kättään käydä vähän huljuttelemassa. Ja kyllä oli nekin kauniita maisemia, vaikkei eläimiä juuri näkynyt päätepisteellä.

Lauantaina olin jo menossa vauhdilla aamupalalle, joka kuului meidän huonehintaan. Sitten ilmoittivat, että tuovat sen huoneeseen. Sopii mulle. Palasin siis takaisin huoneeseen ja ilmastoinnin hellään huomaan. Huonehintaan kuuluu aamupala: 2xpaahtoleipä, voi ja marmeladi sekä tee tai kahvi. Noin 4 euron englantilaiseen aamupalaan kuuluu lisäksi mehu, makkara ja pekoni, murot, papuja, 2 munaa ja grillattu tomaatti.
Ollaan joka aamu saatu noiden kahden välimuoto aamupala eli leipää, papuja ja muna. Joten tätä odotin nytkin. Sitten sieltä tulee kaksi paahtoleipää elmukelmun sisällä. Sori kaikki muu on loppu. Onneksi jääkaapista löytyy juustoo, kurkkuu ja maitoo, jolloin Miia hymyilee taas. Siinä aamusella myös tuli pari tippaa vettä, voi että miten siitä nautti kädet levällään ja naama kohti taivasta. Saattaa olla, että paikalliset piti tapausta hieman outona.


Yksi ainoa kuva festareista.

Edellisenä iltana olimme miettineet päivän ohjelman valmiiksi eli vihdoin festareille ja sitten markkinakojulle, joka on lähellä kotia ja sieltä hakemaan vähän tuliaisia. Olimme myös miettineet itsellemme uudet nimet, joita käyttää krääsämyyjille, heidän kysyessään nimeä ja mistä olemme. Mietimme mahdollisimman vaikeat eläinnimet joten: Jessica Jänöjussi, Veera Vesinokkaeläin ja Miia Muurahaiskarhu. Ja sitten kävi niin, ettei multa ja Jessicalta kukaan kysynyt nimeä ja Veera unohti omansa. Heinille keksittiin juuri ennen Heinäsirkka, jota kuulemma käytti, mutta meistä ei kukaan kuullut sitä, joten emme voi hyväksyä asiaa. Tosiaan päädyimme markkinakojulle aiottua aikaisemmin, sillä festareista ei ollut enää jälkeäkään. Juu hienot oli festarit, joita lähdettiin katsomaan. Yhtenä päivänä katsoin hetken, kun joku kopioi Michael Jacksonia ja toisena päivänä kuului musiikki kun ajettiin ohi.

Minä ja kroko.

Sunnuntaina, kun oli aika kirjautua ulos niin ihmettelimme miten huonehintamme olikin korkeampi kuin mitä oli sovittu. Noh meille tarkoitetut huoneet olikin jo varattuja ja meille annettiin toiset huoneet, joihin vietiin toiset sängyt. Clealle siitä soitettiin ja sovittiin asia. Viimein päästiin Café Zambeziin syömään, jota meidän luotto taxikuski oli suositellut. Hän oli tuumannut, että sieltä saa krokotiilia. Ei minun kauaa tarvinnut miettiä mitä söisin. Pienessä päässäni olin sen jo päättänyt, että sitä täytyy kokeilla.  Ja niin sitten hieman vapisevin käsin otin haarukkaani ensimmäisen krokopalan, joka osoittautui kyllä hyväksi. Vähän kuin sitkoista possua, mutta maistuvaa. Tyhjensin koko lautasen. Sapuskoinnin jälkeen menimme kauppaan, sillä edessä oli 7 tunnin bussimatka. Bussiasema on kaaos. Ihmiset miltein repii meidät ulos taxista, jotta päästään maksamaan bussimatka. Meistäkin on siis kilpailua bussien kesken. Saatiin kuitenkin liput kouraan ja sen jälkeen ei kukaan enää välittänytkään meistä. Bussi oli ilmastoitu = ikkunan sai joka toisesta penkkirivistä auki. Afrikkalainen musiikki huutaa korvan juuressa ja hiki virtaa. Tästä tulee hyvä seitsemän tuntia. Matkalla oli hurja ukkosmyräkkä. Onneksi mp3 soittimestani tuli Elvistä ja Hectoria, jotka tuudittivat minut parempiin ajatuksiin. Valot sammuvat bussissa puoli seitsemän aikaan. Miksi ihmeessä?

Vessataukoja oli pari, mutta en kyllä uskaltanut liikauttaa jalkaanikaan kohti bussin ovea. Jessica uhrautui kerran. Pienen kujan päässä oli kuulemma vessa joka lillui siinä itsessään, joten ihmiset tekivät asiansa pihalle. Siinä ei suomalaistyttö paljon pystynyt ihmetykseltään kusemaan, vaan oli palattava bussiin. Kokemus kuulemma sekin. Vihdoin pääsimme Luskakaan ja kauhistuneena katsoimme sitä taxikuskimassaa, joka vaan vyöryi bussin ympärille ja osa bussiin. Taxi? Taxi? Taxi? Juu ei kiitos. Äkkiä laukut ulos bussista, ennen ku joku ne vie mennessään. Noh saatiin laukut, mutta sama taxiahdistelu jatkuu, kunnes menimme vähän kauemmaksi. Siinä hiljaisempi taxikuski seisoskeli ja otimme hänet, koska emme saaneet ketään tuntemaamme kuskia meitä hakemaan. No auto olikin sitten aika roju, sillä pohja otti maahan ja toinen takapyörä natisi. Oli selvää, ettei taxi voisi ajaa kuoppaista hiekkatietä perille asti ilman, että auto hajoaisi. Jäimme Foxdalelle ja meidän emäntä sitten haki väsyneet ja nuhjuiset suomalaiset kotiin.

Sitten huomaan, että Lilamwonossa siivooja on ottanut omaan huomaansa minun oman moskiittoverkon. Hyttyskarkotetta iholle kunnon kerros ja seuraavana päivänä ostamaan uutta verkkoa. Voin kertoa, että hieman sapetti.
 

Sitten pari lisäkuvaa matkan varrelta.



Puolihätäinen kuva jeepin kyydistä.

Café Zambezissa oli miuski, joka halusi poseerata.



Toritunnelmaa.





           

Ollaan Veeran kans oltu herkullisia.
Mulla yhteensä n. 80 puremaa ja Veeralla n. 50.

Ja laitoin nyt viel kuitenki parit kirahvit.

 

 

Faktaa/pohdiskelua:
-Ruokapaikoissa ei useasti olekaan kaikkea mitä ruokalista pitää sisällään.
-Ukkostaa ja salamoi vaikka kuinka paljon, mutta sateesta ei ole tietoakaan.