Kohtaamisia

Noin kuukasi oltu ja vihdoin alkaa tyttöjen työharkat enemmän tai vähemmän selkiytymään. Kokkolan tytöillä on vielä vähän auki, mutta saattavat työskennellä osittain samassa paikassa ku Veera ja Jessica. Tytöt saivat aivan mielettömän homman Media 365:lta. He pääsevät tekemään Sambian music awardseja. Tämä häppeninki on 11.4 ja näkyvyys sillä on pitkin AFRIKKAA!! Kuinka hienoa hei. Ja vieläkin hienompaa siitä tekee sen et me dokumentoidaan sitä mitä tytöt tekee ja ku ei kuvailla, niin saatetaan itsekin työntää lusikkamme musiikkifestarisoppaan. NAM.



Tuleva työpaikka



Media 365 on tehnyt Love Games (paikallinen Salkkarit)
nimistä sarjaa kaksi tuotantokautta.



Vähän ensimakua tytöt sai jo tulevasta työstään, kun kyseiseen tapahtumaan pidettiin tanssin koe-esiintymiset ja tytöt hoiti sitten ilmoittautumisia. Oikein sujuvasti sieltä kajahti sambialaisia nimiä. Olen ylpeä heistä. Itse tanssijat oli aivan huippuja. Oli heimotanssia, rumbaa, hoppia ja muuta mukavaa. Tila oli jonkinlainen liikuntasali, jonka seinissä oli rakoja ja niistä tunki jotain kasvillisuutta. Ei ihan Suomentasoinen esiintymispaikka ja -tilanne. Mutta voi poijaat niitä esityksiä!



Koe-esiintymisissä pistettiin sekä jalalla että käsillä koreasti.

Yksi vähän arveluttavampi bussireissu tuossa oli myös. Sitä ennen käytiin syömässä inkkariravintolassa, jossa koimme myös hämmentäviä hetkiä, kun pienillä lapsilla oli syntymäpäivä. Työntekijät kantoivat kakun pöytään hymyillen ja laulaen jonkin sortin onnittelulaulua ja tottakai yksi rumpukin piti olla mukana. Tämän haluaisin nähdä kotimantereellakin... Mutta takas bussimatkaan... Kovasti meistä kinasteltiin, että kuka meidät saa. Bussiin johon hypättiin lupasi viedä meidän Rooman suuntaan Foxdalelle, joka on siis meidän lähin sen puolentunnin kävelyn päässä oleva pieni kauppakeskus. Maiju istui Jessican sylissä ja minä ja Heini rintamukset miltei vastakkain. Oli nähkääs vähän täynnä oleva bussi. Tytöt naureskeli vieressä olevalleni pikkupojalle, joka olkapäät ylhäällä ja kauhistuneen oloisena ihmetteli hirnuvaa muzungulaumaa. Tuumasin vaan, että ihan hyvä et istun kuitenkin Heiniä päin, ettei rintamasuuntani ole pikkupojan naamankorkeudella. Noh huomattiin, että bussi alkaa onneksemme lähteä oikeaan suuntaan, kunnes se pysähtyy ja meidät pyydetään ulos. Pudistelemme päitämme, että meitähän ei huijata. Sitten selvisi, että joudumme vaihtamaan bussia. Hämmennyksekseni meidän ei uudesta kyydistä tarvinnut maksaa mitään, mahduimme kaikki sisään ja vieläpä pääsimme perille.

Taas on sillit hyvin suolassa.

Sattui eräälle sunnuntaille sopiva allaspäivä. Oli aurinkoa, jota tosin on riittänyt joka päivä, väillä pilvistä ja hieman tuuli. Veeran kameralla voi ottaa vedenalaisia kuvia ja siitähän Jessica, Veera ja minä innostuttiin oikein tosissaan. Kieltämättä oli hauskaa. Päivän päätteeksi etureiteni ilmoittivat, etteivät olleet päivän mukavuudesta samaa mieltä. Kylmähoitoo, hydrocortisonia ja after sunia iholle, jos se siitä tokenisi. No sitten alkoi toinen polvikin oikutella. Google laulamaan, että missä voi olla vika. Nettitutkiskelun perusteella jonkin sortin lievä rasitusvamma. Hip hei ja hurraa.

Kimppakuva suklailuista.

Kaikki haki sitä yhtä täydellistä kuvaa.
Minä ehkä hieman innostuin noista kuplista.

Pari jännää kohtaamistakin paikallisten työntekijöiden kanssa tässä on myös ollut. Olin viemässä roskia, niin meidän pyykkimuori huomasi kuinka olin heittämässä pois hapantunutta maitoo ja hieman homeista leipää. Muori kysyi, että saako hän nämä ja vastasin, että ole hyvä vaan. Muori alkoi innoissaan kiittelemään. Ei taida hänenkään rahavarannot olla kovin häävit. Tämä totuus tulee väkisinkin välillä ilmi ja se saa aina sisälmykset hetkeksi mutkalle.

Meillä on täällä vessa/suihku/hanat toiminu enemmän tai vähemmän kunnolla. Noh tuli sitten putkimies paikalle ja selvensin hänelle missä vika. Olin nauttimassa pientä suolapalaa oliivien muodossa, kun herra huutaa vessasta: Madam, tulisitko tänne, jotta voin kertoa mitä tein. Madam? Mikä mä ihmeen madam mä olen?! No ei kehdannu setä edes oikee silmiin katsoa kun selitti missä vika ja miten meidän suomalaisten pitää nyt toimia. Voi raasu, ei me nyt niin eri kastia olla kun hän ajattelee, mutta hänelle se on varmasti vaikeaa ymmärtää olla samalla tasolla itseään nuoremman valkonaamaisen naisen kanssa. ps. sama pytty on nyt neljään kertaan korjattu ja nyt ei enää vuoda.

Kyllähän täällä korjataan vaikka mitä. Vuorossa keittiön allas.

Muutenkin tämä tervehtiminen ja kanssakäyminen on aivan Suomen vastakohta. Meitä kutsutaan täällä ainakin nimillä madam, sisko, leidi. Tulee kovin outo olo, kun ihmiset kadulla huutelevat, että hei sisko, mistä olet kotoisin ja kun ventovieraan tapaa kadulla ja kaupassa, niin pitää morjestaa ja kysyä mitä kuuluu. Siihen sopii vain vastata, että hyvää ja entä itsellesi. Jolloin vastaus on hyvää ja niin molemmat pääsevät jatkamaan matkaansa. Matkasta tuli mieleen, että lähdetään noin viikon reissulle Livingstoneen, joten sieltä sit varmasti pidemmin.

  

Faktoja ja pohdiskeluja:
-Meitä on luultu jo ainakin jenkkiläisiks, brittiläisiks, ranskalaisiks ja brasilialaisiks.
-Miten täällä on vähän hyttysiä ja paljon kärpäsiä ja edellisessä paikassa oli päinvastoin.