Ympäristötutkailuja

Päätimme lähteä kuuden suomalaisen voimin sunnuntaimarkkinoille Arcades-nimisen kauppakeskuksen pihalle. Saatiin nopeasti minibussi, jotka muuten ovat täällä sangen huvittavia. Bussissa istutaan kuin sillit suolassa. Tuplapenkistä taitetaan yksi penkki lisää sen ja toisen penkin väliin ja jos joku haluaa takaa pois niin kaikki taittotuolilla istuvat nostavat istuimen ja väistävät. Bussi ei myöskään lähde liikkeelle, ennen kuin bussi on täysi. Sisäänheittäjät osaavatkin olla aika aggressiivisia. Bussimatka maksetaan bussissa ja takapenkiltä annettaan rahaa eteenpäin, jotta sisäänheittäjä saa kerättyä kaikilta rahat. Voisi ajatella, että meiltä voisi helpolla pyytää normaalia enemmän, mutta kuulemma jos näin käy niin muut matkalaiset heittäytyvät meidän puolelle.

Nyt tytöillä kävi mäihä. Saimme oman pikkuminibussimme. Meidän lisäksi olisi kyytiin mahtunut 3-4, mutta se ei jäänyt odottamaan muita. Ja matka maksoi sellainen 70 senttiä. Paluumatka taittui samassa partybussissa, koska otimme heidän puhelinnumeron ylös jotta voidaan soitella kyytiä. Paluumatka kotiovelle maksoi euron.

Sillit edestä taakse: Miia, Jessica, Maiju, Veera, Iida ja Matu.

Palataanpa kuitenkin torille… Siellä iski heti samanlainen tunne kuin kulttuurikylässä. Ahdisti erittäin paljon. Ja hintoihinkin oli laitettu valkonaamalisä. Sitten päästiin Maijun kanssa kojulle, jossa täti ei yhtään tyrkyttänyt ja hinnatkin oli oikein passeleita. Siinä hieroi ihan mielellään kauppoja. Päivän saldona palaneet koivet (ei ole koskaan ennen tapahtunut) ja muutama kiva ostos Suomeen vietäväksi.

Meidän lemmikit pitävät myös
lämpimästä.

Lämmintä on riittänyt koko ajan. Intensiiviviikon aikana oli muutama päivä, jolloin satoi vettä, mutta täällä Roomassa, joka on siis meidän asuinalue, ei ole satanut ollenkaan. Nyt kuitenkin pitäisi vielä olla sadekausi menossa. Iltaisin huoneessa on lämmintä vähintään 27 astetta. Jokainen voi sitten päätellä mikä on päivisin suunnilleen ulkolämpötila.
 

Täällä vähänkään paremmin ansaitsevien ihmisten asunto on ympäröity muurilla, joten ei paljon näe mitä naapuri puuhaa. Se lisäksi saattaa vielä itse asuinalue olla muurien sisällä. Muurien päällä on vielä jos jonkinlaista estettä vorojen varalta. Melkein heti muurimme jälkeen alkaa yhteisö, johon ei suositella tutustumista. Päätimme Kokkolan tyttöjen ja Jessican kanssa lähteä tutustumaan vähän ympäristöön päiväkävelyn merkeissä. Pienen kävelymatkan ja nurkan takaa se sitten pilkistikin todellisena. On se hurjaa ajatella ja nähdä, kuinka kaksi täysin eri ihmismaailmaa asuvat ihan vierekkäin.




Isoja lasinpalasia muurin yllä.

 


Meitä tuijotti maissilapsi, kun katsoimme kohti ei niin hyvämaineista yhteisöä.




Kävelyllä löytyi myös "lähikauppa".

Pyykkäritädin kanssa sovittiin, että keskiviikkoisin on meidän nyrkkipyykkipäivä. Ihana vanhempi muori veloittaa meiltä 1,45€ per naama pyykinpesusta. Itselläni oli iso kasa pyykkiä ja vielä väriäpäästävät uudet lakanat, niin annoin tuplahinnan. Taisi olla tyytyväinen kun kuuli, että meitä on seitsemän naista. Puhuttiin myös et viimeisen pyykkipäivän jälkeen maksetaan kaikki muorille vähän enemmän. Tokaisin, että saadaan muori kyyneliin, jolloin Jessica alkoi laulaa ”saat muorin kyyneliin. se helppoa on. saat muorin kyyneliin..” Josta pääsen näppärästi aasinsillalla siihen, että onneksi tällä reissulla on hyviä tyyppejä, ettei tarvi mutruna olla.

Meidän iiihana  pyykkimuori.

Äänimaailmasta voisi vielä sanoa pari sanaa. Ensimmäisessä majapaikassa kun meni nukkumaan niin kuului sirkkojen siritystä, kirkkohoilailuja ja koirien haukuntaa. Sitä jäi vähän oikeastaan kaipaamaan, kun muutettiin omaan asuntoon. Iltaisin kuuluu vaan koirien surkea ulvonta, koska ne raukat pääsee nauttimaan ulkoilmasta 22-05, jolloin meidän ei olisi suotavaa olla pihalla. Tai näin meille kerrottiin.

En ole mitenkään aamuihminen ja siksi olen ihmetellytkin, kun olen aina ensimmäisenä ylhäällä. Jos en ala tekemään jo aamupalaa, niin pakko on mennä aamupisulle ja sitten hetkeksi vielä pötköttelemään ja ihmettelemään elämää malariaverkon alle. Tosiaan eräänä aamuna heräilin siinä vähän ennen viittä ja kuuntelin ympärilleni. Täysi hiljaisuus! Mietin, että miten se voi olla mahdollista Afrikassa, joka elää yötä päivää. Torkahdin hetkeksi ja puolen tunnin päästä viime heräämisestä kuulin kuinka lintukuoro oli aloittanut laulamisen = huutamisen. Ikkunat päästävät siis kaikki mahdolliset äänet läpi. Kuului vaan tsir tsir, tiki tiki, piip piip, tui tui, kaak kaak, tiu tiu ja monia muita jänniä ääniä. Noh jälleen menee se puoli tuntia ja kello onkin sitten kuusi. Naapurin kukko kiekasee kunnon volyymilla omat äänensä lintujen yhä laulellessa. Päivä alkaa valkenemaan. Sitten tuntia myöhemmin kukko kiekaisee uudemman kerran. Nukahdin ilmeisesti uudelleen pitemmäksi aikaa, sillä muistiinpanoni loppuivat äänien puolesta.

Lintujen lisäksi tällaisia veikkoja
näkee heti aamusta paistattelemassa.

 

Tämän kerran faktat/pohdiskelut:
-Täällä osa ajattelee, että mitä isompi nainen, niin sitä ihaillumpi = hedelmällisempi.
-Asuinalue on Rooma, vaikkei Sambia ole ollut Italian valloitus.