Kokemukset vaan karttuvat.

Kun Luansyhyasta oli palattu maanantaina, niin mielessä ei ollut muuta kuin lepoa. Loppupäivä maanantaista meni aika lailla levätessä. Illalla meni taas vaihteeksi sähkötkin. Olivat kuulemma tulleet takaisin joskus kahden aikaa yöllä. En muista milloin itse heräsin, mutta kävin sammuttelemassa valoja.  Tiistaiaamu ja oikeastaan koko päivä jatkui maatilasta kotiin sopeutumisella. Kuinka ihanakaan oli tavallinen pytty, suihku vaikkakin kylmä, jääkaappi ja sähkö, joka tosin katkesi jälleen aamusta. Mistä näitä oikein tulee? Siinä missä niitä tulee täällä muutaman kerran kuukaudessa, ni hyvä kun Suomessa niitä tulee pari vuodessa.

Päätimme Jessican, Veeran ja Maijun kanssa mennä keskiviikkona Kamwalaan ihmettelemään, joten Jessican ja Veeran kanssa lähdin altaalle ottamaan vähän aurinkoa. Ei nimittäin ole kovin kiva palata kotiin kalkkilaivan kapteenina. Päivällä sapuskoin nuudeleita, jotka olin tuonut kotoa asti siltä varalta, ettei intensiiviviikolla ole oikein aikaa käydä kaupassa ruokaostoksilla ja kun ei muutenkaan tiennyt, että meitä siellä ruokitaan. Kaksi pussia jäi vielä odottamaan vuoroaan. Niitä en todellakaan enää takaisin tuo Suomeen. Jos sattuu, etten niitä saa syödyksi niin annan ne meidän pyykkärille. Hänelle olemme muutekin aikeissa antaa kaiken ylimääräisen ruoan ja vaatteet mitä jätämme tänne. Ruoan hän varmasti pitää itse, mutta vaatteet hän voi jakaa lähimpien ystävien ja perheen kanssa.

Allas odottaa.

Tiistai tarkoitti myös sitä, että oli katsottava seuraavan päivän pyykit valmiiksi aamua varten. Aloin laskeskella sukkapareja, että täytyykö vielä pestä. Kyllä, sukat siis pyykkiin. Entä yöpaita? Rähjäinen paita, jonka aion heittää täällä pois. Pitäisikö se vielä pestä? Entä jos tarvitsen sitä vielä? Ei, ei, ei. Nyt ei ylimääräistä turhaa pyykkiä ja mitä tämä kaikki tarkoittaa? Se tarkoittaa sitä, että kolmen viikon päästä olisin jo takaisin Suomessa, mikäli kaikki lennot ovat ajallaan. Ajatus valtasi mieleni. Olin samalla helpottunut, iloinen, surullinen ja vähän hämilläni. Jälleen tunsin, kuinka aika oli vaan juossut hurjaa vauhtia. Huh.

Illalla alkoi olemaan vähän kipeähkö olo, pari kertaa aivastin ja oli muutenkin tukkoinen olo. Ehdin jo ajatella malarian iskeneen minuun maaseudulla, mutta lohdutin itseäni sillä., että oireet olivat erilaiset. Josko tämä olisi ihan vain perusflunssa. Mutta jos se ei pahenisi ollenkaan, niin olisin kovin iloinen.  Huomenna olisi ostettava valkosipulia ja särkylääkettä, jotta niiden voimalla jaksaisi sitten vapun yli.

 

Shoppailijan paratiisi?

Kamwala keskiviikko saapui vihdoin. Emmehän siis voineet lähteä siellä vielä ainakin kerran käymättä, vaikka kaikki kankaat olisikin ostettu. Kankaat, mikä ihana tekosyy. Bussiin päästyämme joku mies alkaa kaveeraamaan Veeran kanssa. Peruslätinät jälleen mistä, miksi ja kuinka kauan. Olin aivan varma, että matkan päätteeksi numeroiden vaihto olisi totisinta totta, varsinkin kun mies kyseli, että mitä vappusuunnitelmia meillä on. Oli kuitenkin hienoa kerrankin olla väärässä.

Pääsimme Kamwalaan ja Veera bongaa hiuslisäkeliikkeen. Menin hänen mukaansa Jessican ja Maijun jatkaessa matkaa. Veera päätti ottaa oranssia lettiä hiuksiinsa samalla tavalla, kuin minulla jo oli punaista. Kysyin, että voisiko hän samalla korjata minun jo hieman auenneet letit samaan kolmen euron hintaan. Homma oli ok ja lähdimme kaupasta kohti hänen hiussalonkia. Salonki paljastui sivukadulla olevasta kojusta jossa oli puupenkki. Siihen vain sitten istumaan ja odottamaan vuoroaan. Veera sai viisi lettiään päähän ja minä sain oranssin ja punaisen sekoituksella omat lettini parempaan kuntoon. Olisi kiva pitää nämä Suomeen asti, mutta saa nähdä pysyvätkö kuinka hyvinä. Tai voihan sinne mennä vielä viimeisellä viikolla. Letit, mikä ihana tekosyy.

Kun päät oli laitettu, niin lähdimme etsimään kankaita. Joka puolella raikui aina välillä sisko sisko, mama mama.. Luultiin meitä myös venäläisiksi ja minä vaan huikkasin takaisin, että ei todellakaan. Saimme naurut päälle. Pääsimme erääseen chitengapuotiin ja meitä tervehdittiin oitis hei mamat. Sen kummempia seuraamuksia miettimättä tokaisin takaisin hei papat… Noooh, miehet onneksi vain nauroivat minun heitolleni. Sen jälkeen olisi kiva ollut ostaa sieltä jotakin, mutta mikään ei vain miellyttänyt meidän silmiä ja niistä kankaista tulee helposti sokeaksi. Pitäisi pitää piiiitkä tauko kauppojen välissä, eikä vain juosta kaupasta toiseen.

Jessica ja Maiju olivat menneet jo edeltä Levylle, jossa oli tarkoitus syödä jotain. Matkalla Veera päätti ostaa herneen makuisia ja näköisiä pähkinöitä katukauppiaalta. Täällä on siis paljon pikkuisia myyntikojuja tai yksi pieni myyntipöytä teiden varsilla. Pääasiallinen myyntikohde on kasvikset ja vihannekset. Kakkosena tulee limut ja muut ”eväät” ja kolmantena sitten puheaikaa. Ruuhkassa autojen seassa on sitten omat myytävät. Sielläkin myydään hedelmiä, mutta lisäksi aurinkolaseja, pelejä, kravatteja, karttoja… Oikeastaan mitä vain ja sillä tarkoitan myös koiranpentuja.

Hedelmiä, koiranpentu, paitaa ja puheaikaa olisi tarjolla.

Tämän olen todistanut kahteen kertaan. Mutta siis minä olen ollut monesti aikeissa ostaa jotain ja nyt koitti tilaisuuteni. Ostin jotain tuntemattomia hedelmiä. Isohko pussillinen giia-hedelmiä maksoi 70 senttiä. Ei sitten mitään aavistusta, mitä ne ovat englanniksi, saatikka Suomeksi. Maistuvat rusinan ja luumun sekoitukselta. Lopulta pääsimme mekin Levylle ja ruokailemaan. Olimme aikaisemmin käyneet Mug and Beans nimisessä paikassa ja huulia lipoen selanneet ruokalistaa. Nyt vihdoin oli ruoan aika. Tilasin kanaa ja pastaa kolmen juuston soosilla. Noh, jos en olisi sen tiennyt olevan ravintolaruokaa, olisin voinut väittää olevan vaikka Saarioisten valmis sapuskaa. Ruoka ei maistunut yhtään miltään. Pettymys.

Takas kotiin menimme Peter taksisedän kyydillä. Hän oli kerran ennenkin meidät vienyt kotiin. Hän oli harvinaisen hyvä kuski siinä mielessä, ettei ollut valittanut siitä kuinka surkea tie oli ja perille pääsyn jälkeen vielä itse antoi oman numeronsa, että hänelle saa soitella. No todellakin soitellaan! Peter oli ihan hassulla päällä. En muista koska viimeksi olisimme nauraneet niin paljon taksimatkan aikana.. Öööh, en vissii koskaan.

Torstaina se flunssa sitten tuntui iskeneen kunnolla pienen kuumeen kera. Onneksi sai olla vaan kotona ja levätä. Maiju ja Jessica olivat menossa kauppaan ja pyysyin heitä tuomaan kananmunia. En ymmärrä itseäni, olen täällä alkanut syömään joka aamu keitetyn kananmunan. Suomessa ajatus jokapäiväisestä munasta on inhottanut ja vielä aina keitettynä. Yh, mutta täällä nam, nam. No sain paketillisen munia.  

 

Se on vappu nyt!

Sen lisäksi tytöt olivat tuoneet vapun kunniaksi skumppaa, sipsiä ja makeat leivonnaiset. Mulla oli serpentiiniä. Olin ajatellut, ettei se vappu nyt ole paha juttu olla täällä, mutta kyllä se iskikin sitten kovana kaipuuna, varsinkin kun näki facebookista miten muut sitä viettävät. Heitin puhalsin epäonnistuneesti pari serpentiinisuikaletta lamppuun ja nautin jo hieman nahistuneesta pullasta maidon kera. Olihan se vähän kuivahkoa, mutta urheasti päätin, että toinen puoli menee vaikka vapun ja toinen puoli nimipäivän kunniaksi alas. Meillä oli vappu!

Perjantaina vappu tuntui kuitenkin paremmalta, sillä päätimme kaikki lähteä läheiseen puolirakenteiseen lodgeen, josta olen aiemmin maininnutkin. Me kutsumme paikkaa raunioksi. Joten menimme raunioille vappupiknikille. Meillä oli sipsii, popcornii, giiaa, suolasii ja makeita keksejä, nakkeja, kananmunaa, kasvispaistosta, salmiakkii ja hedelmäsalaattii. Vietimme kerrankin laatuaikaa kaikki yhdessä, miksi ei olla näin ennen tehty?! Meillä oli ihan hauskaa, saimme paljon kivoja kuvia raunioilta ja muistoja mieliimme. Raunioilla oli muutama häiskäkin, en oikein tiedä mitä ne siellä teki, mutta kovasti ne välillä oli kiinnostuneita meistä kun istuskeltiin siellä ja kuunneltiin musiikkia ja pidettiin hauskaa. Siellä ollessa, työt sai puheluita, että yliopiston alueella olisi katujuhlat tänään. Täälläkin siis vietetään vappua, mutta ei aivan samalla tavalla. Ei ole nimittäin paljon simaa ja tippaleipää näkynyt, serpentiineistä ja ilmapalloista puhumattakaan.

 

Seinäjoki - Heini + Matu = hauskaa.

Toteemipaalu.

 

 

 

Sinnehän me kaikki ajattelimme sitten suunnata tiemme illalla. Menimme kotiin ja otimme kaikki pientä lepoa, kunnes lähdimme kohti yliopistoa. Itse mietin vielä omaa flunssatilaa, että lähdenkö vai en. No, lähdin. Eihän sitä tiedä mitä tulisi tapahtumaan. Pääsimme perille intensiivikurssin opettajamme tyttären luokse. Istuimme hänen luonaan hetken kunnes lähdimme kauppaan hakemaan muutaman olusen. Itsehän ajattelin olla juomatta, kun oli vähän kipeä olo, mutta pakkohan sitä uutta kaljaa oli maistaa, kun kovasti sitä kehuivat. 

Sääntöjen kertausta K:n huoneessa.

Pääsimme takaisin hänen luokseen. K asuu siis yliopiston opiskelija-asunnoissa. On muuten sitten paljon erilaiset kuin Suomessa. Iso huone on jaettu kahdelle ihmiselle. Vain lakana on välissä. Pelasimme korteilla 7 juomapeliä, joista minä hävisin kaksi. Sitten lähdettiinkin paikallisten opiskelijoiden Veeran, Jeesican ja Maijun kanssa itse katujuhlille. Autolla. Täällä ei niin nuukaa ole tuon juomisen ja autolla ajamisen kanssa. Välillä se hirvittää, kun tietää ja varsinkin näkee sitä. Itse juhlat jäi meillä aika lyhyeen. Pääsimme sisälle alueelle, niin olimme kuin näyttelyelukoita. Miehet halusivat kuvaa meidän kanssaan, mutta paikalliset tytöt repivät meidät pois. Näitä tyttöjä ei kuvata. Sen jälkeen tulivat meidän miehetkin kuin muuriksi ympärillemme. Kauheen sööttiä ja suojelevaista jotenkin, mutta aivan turhaa. Siinä sitten ihmettelimme menoa ja meininkiä ja ihmispaljoutta tietenkin, kunnes tytöille tuli kauhea pissahätä. Vessat olivat kuulemma sellaisessa kunnossa, etteivät paikallisetkaan käy niissä. Edessä oli sitten sambialainen puskapissa, mutta mihin ihmeeseen tänne pääsisi piiloon, ettei valkoinen pylly vilahda kaikille mahdollisille. Pääsimme turvallisesti puskan taakse, mutta sitten selvisi, että meidän paikallisilla ystävillämmekin oli hätä. Ei siinä auttanut kuin mustat ja valkoiset pyllyt vaan vierekkäin olla. Kaikki nauroivat toisilleen. Jotenkin sielukasta oli se homma.

Otin kuvan Suomitytöistä.

Menimme siitä hengaamaan parkkipaikalle ja juttelimme samojen naisten kanssa suomalaiseten ja sambialaisten kulttuurieroista. Kun suomalainen veivaa tanssilattialla pylly pystyssä, niin sitä katsotaan erittäin pahalla, täällä taas kun suomalaiseen tapaan seisotaan tai korkeintaan vähän hytkytään niin sitä katsotaan nössöytenä. Olen siis nössö. Kiva. Meidän suomalaisten olisi vielä tehnyt mieli mennä katsomaan menoa juhlien sisäpuolelle, mutta paikalliset ystäväisemme päättivät, että nyt on aika lähteä toisaalle, paikkaan nimeltä News Café. No se paikka olikin sitten kiinni, joten uusi kohde oli Jungle, mutta jostain syystä se vaihtui Hollywoodiin. Eiiiii, taas sinne. No mennään sitten. Siellä törmäsimme myös suomalaiseen Katrii. Suomibingon ruudukkoni vaan täyttyy täyttymistään.

Hollywood ulkoa.

Minä ja Veera lähdimme 4.40 kotia kohti. Kotimatka ei sujunut ihan odotustenmukaisesti. Jouduimme paikalliselle keskuspoliisiasemalle. Kahdeksan hengen autoon oli ahdettu 12, joista osaa emme olleet edes tavanneet koko iltana. Kuski oli ottanut alkoholia ja ajokorttikin oli vähän tiessään.. Mahtoiko jotain muutakin olla vikana. Poliisi siis pysäytti auton ja laskeskeli montako on sisällä. Meitä oli niin paljon, että poliisi ajoi auton suoraan asemalle. Ensimmäinen vaatimus oli käräjät ja suuret sakot, sekä auton jättäminen poliisiasemalle, mutta täälläpäs onkin toisenlainen menetelmä. Täällä lahjotaan poliisi. Ensin lahjontasumma oli 2000K eli 295€, siitä se laski puoleen ja lopulta summa oli 120€. Ja niin pääsimme kaikki jatkamaan matkaa. Summaan osallistuivat miltein kaikki, myös me vaikkei syy ollut ollenkaan meidän. Olimme kotiportilla siinä 6.10. Edessä oli erittäin jännä paikka, sillä emme tienneet olisiko meidän portinvartija enää töissä vai ei. Oli. onneksi ja niin pääsimme onnellisesti nukkumaan tapahtumarikkaan päivän jälkeen. Täytyy myöntää, että pikkaisen meitä vieläkin nauratti poliisiasemalla käynti.

Tyttöjä vähän nauratti kun poliisi hyppäsi rattiin.

Jostain syystä pari olutta ja pari shottia tuntui päässä noin neljän tunnin yöunien jälkeen. Aamupalaa ja leppoisaa aamua. Ah ihanaa. Sitten päätin Veeran kanssa lähteä East Parkin ostoskeskukseen tekemään vähän ostoksia ja syömään. Ostin uudet Tomy-tennarit. Ne maksavat täällä vain 11€ ja on niin pahuksen kivan näköisiä ja värisiä. Saa nähdä tuleeko vielä kolmannet haettua. Kiertelimme kaupoissa hetken ja sitten menimme syömään. Menimme paikkaan jossa saa sushia ja grillisapuskaa. Meidät ohjasi pöytään Mike, joka oli oikein kohtelias, mikä oli mukavaa vaihtelua yleisesti ottaen tylyyn ja hitaaseen asiakaspalveluun. Mike kertoi, että olisi tänä iltana meidän tarjoilijamme.. Oi oi, mitä kohtelua. Meillä oli kova nälkä, joten kuolaten selasimme ruokalistaa. Päätimme ottaa alkuruoan, pääruoan ja vielä jälkkärin. Ruokalistaa selatessa hämmästyimme suuresti, sillä yleensä kaikkea ei löydy, mitä listassa lukee. Tällä kertaa löytyi jotain mitä listassa ei lukenut, nimittäin Smirnoff puollo, vähän kuin lonkeroa. Sellaiset sitten kiitos ja valkosipulijuustoleivät alkupalaksi. Pääruoaksi kunnon lihaaaaa!

Vain sipulirenkaat puuttuvat.

Odoteltiin, odoteltiin. Vatsa murisi ja murisi. Sitten tuli Mike, joka kertoi, että ruoassa kestää vielä kymmenisen minuuttia. Odottelimme sen ja saimme lopulta annokset nokkamme eteen, mutta missä on mun sipulirenkaat?! Vaadin selitystä ja Mike oli ihmeissään. Sanoin, että ruokalistassa lukee jokaiseen annokseen sisältyvän sipulirenkaat. Hän pahoitteli ja lupasi tuoda ne pöytään. Katsoo sitten laskua, tuliko jotain lisäystä. Ruoka oli hyvää, parasta ravintelisapuskaa mitä olen täällä tähän mennessä saanut. Sinne täytyy päästä vielä uudelleen, ennen kuin täältä lähdetään. Lasku tuli, eikä siinä ollut mitään ylimääräistä maksua sipulirenkaista. Tosin en olisi mitään menettänyt, vaikken olisi saanutkaan niitä, sillä ne olivat puoliraakoja, eikä ollenkaan sellaisia rapsakoita, joista haaveilin. Jätimme Mikelle hieman tippiä, sillä hän oli ollut meille niin mukava. Masut täynnä menimme vielä ruokakauppaan hakemaan jääkaapin täytettä. Soitimme hassulle Peterille, joka mukavasti vei meidät taas kotiin.

Sunnuntai saapui ja tapahtui ihme. Meidän isäntä piti ensimmäisen lupauksensa. Hän on luvannut meille muun muassa internettiä toimivaksi useampaan kertaan, vievänsä meidät Livingstoneen ja vievänsä meidät tapaamaan presidenttiä. Juuh, no sunnuntain suunnitelma siis toteutui ja lähdimme krokotiilifarmille. Ja ensi viikon lupaus oli, että nähdään leijonat. Ajattelin sen olevan pikavisiitti farmille. Tässä krokot ja tässä käärmeet sitten kotiin. Vaan ei ihan niin…

Tytöt lavalla.

Hyppäsimme autoon, kolme meistä auton lavalle. Vain Iida jäi tältä reissulta kotiin. Lähdimme huristelemaan kohti farmia ja isäntä sitten kysäisee, että juodaanko me alkoholia. Heini tokaisi heti kaikkien puolesta, ettei tänään. Aijaa, no kattellaan. Pääsimme sitten huoltsikalle tankkaamaan autoa ja hakemaan jäitä. Sitten tuli joku isännän kaveri autonsa kanssa ja lavalla ollut kolmikko hyppäsi toisen auton kyytiin. Pääsimme lähelle farmia ja näin kuinka pikkupojat olivat tien vieressä käsi ojossa multapurkki kädessä. Mitäs tällä kertaa myytiin?! No kastematoja, sillä farmilla voi myös kalastaa. Hetken näin jo itseni onki kourassa, kun muut vaan tiirailee krokotiilejä.

Musta mamba.

Vaan en mennyt ongelle. Kiltisti katsottiin ensin käärmeet läpi ja sitten tiirailimme krokotiilit. Pikkuisia krokoja vain oli kunnes eräs mies sanoo, että tuolla on sitten niitä isompia. Meidän kuskit eivät kiertäneet meidän kanssa, vaan olivat lähteneet jonnekin allasalueelle. Siiten Veera sai soiton, että tulkaas tänne meidän kanssa. Löydettyämme paikan, huomasimme kuinka miehet olivat pistäneet grillin pystyyn ja siinä tirisi kanaa ja makkaraa. Jaha, ilmeisesti myös syömme täällä. Isäntä vei meidät katsomaan lähellä olevaa aitausta. Wou. Siellä ne isot krokot sitten möllötteli. Aivan jäätävän kokoisia! Ihmeteltyämme hetken palasimme pöydän antimien ääreen. Isäntä kysyy uudelleen meidän alkoholipolitiikkaa ja lopuksi Maijulla, Veeralla, Jessicalla ja mulla on oluet kourassa. Pöydällä näin jotakin muutakin tuttua. Kun kotona hyppäsimme autoon niin huomasin takalistoni alla viskipullon, jonka nostin sitten lattialle. En olisi voinut kuvitella, että näen saman pullon pari tuntia myöhemmin. Nyt tämä pullo oli pöydällä melkein puoliksi juotuna. Siinä sitten söimme, joimme ja rupattelimme kulttuurieroista, jälleen kerran.

Pikkulapsi.

Vähän isompi möllykkä.

Kello alkoi olla sen verran, että farmi sulkisi ovensa pian. Isäntämme ilmoitti, että lähtisimme seuraavaan paikkaan. Aha, ei siis vielä kotiin. Ensimmäinen baari mihin menimme oli ihan mukavan oloinen, kun pystyi ulkonakin olemaan rauhassa. Ja taas kouraamme ilmestyi kaljat. Paikalla emme olleet kauan ja tuntui siltä, että isäntä halusi vaan tuoda meidät näytille. Sitten kuului ilmoitus: lähdemme seuraavaan paikkaan. Silloin tiesin, että illasta olisi tulossa pitkä. Parkkipaikalta lähtiessä isäntä peruutti puuhun. Viskilasi toisessa kädessä hän vain jatkoi kaasuttelua seuraavaan paikkaan.

Herkut odottavat.

Seuraava paikka oli sellainen pieni katukuppila, josta meitä on varoitettu. Isäntämme kuitenkin tunsi omistajat, joten oletin meidän olevan hyvissä käsissä. Kappas, mitkäs ne siinä, neljä uutta kaljaa meille. Musiikki huusi kuin viimeistä päivää ja musiikin seasta kuulin kuinka ”dj” kuuluttaa jo kolmatta kertaa paikalla olevan suomalaisia naisia. Kuinka enemmän sitä voikaan itsensä apinaksi tuntea. Vain eläintarhan kalterit puuttuivat. Matu ja Heini siirtyivät autoon istumaan ja odottamaan meitä muita. Isäntä veti viinaa, kuin pesusieni. Meidänkin eteemme vain pullot kerääntyivät ennen kuin edellinen oli juotu. Neljä niitä loppujen lopuksi tuli. Aloimme huolestua kaksikosta ja sanoimme kuskeille, että nyt on aika mennä kotiin. Oikeasti. Pääsimme kotiportille asti ja päätimme, ettemme todellakaan enää astuisi samaan autoon samana iltana, vaikka meitä mukaan kysyttäisiin jatkamaan. Tosiaan piti vain yhdessä paikkaa käydä yhdellä oluella. Mitä tähän enää voi sanoa... Sambia.

 

-Kierrätys on täällä täysin lapsen kengissä.
-Baarien ei tarvitse maksaa mitään alkoholi-/musiikkilupia.